Kaiken tiimellyksen ohessa pojat keksivät muistaa meikäläisen 40v rajapyykin saavuttamista. Sain lahjaksi riippumaton saatesanoin: "toivomme sinun urheilun väliin joskus rentoutuvankin".
Näinhän se toki menee, kiitosta vaan pojjaat, tuo oli kyllä mainion mojova setti! Pelottelin poikia, että seuraavat 40 vuotta menevätkin sitten pötkötellessä riippumatossa :)
Ei tuossa nyt ihan kokonaisuudessaan noin taida käydä, sillä jo pe iltana kävin veivailemassa Hervuudin-Hallilan-Lukonmäen polkuja. Ajelu oli kyllä todella nautittavaa, sillä pääsin ajaen monia paikkoja, joista en aiemmin ollut ajaen päässyt tai uskaltanut ajaa. Toki ultimate haaste oli edelleenkin liian kova. Olen jo monia vuosia koittanut ajaa Hervanta-Lukonmäki laskettelurinteen, alhaalta katsoen oikeanpuoleisen (Hyppyrimäen viereisen) rinteen ylös. Edelleenkin tuo haaste oli minulle liian kova, vaikka verryttely oli ok, keli oli kuiva, rinteessä ei ollut juurikaan irtosoraa, eikä muita haittaavia tekijöitä. Tämän kertainen yritys oli kuitenkin paras tähän astisista, vain noin kolmen kammen pyörähdyksen päähän jäi tuon haasteen selätys. Yritin kyllä kovasti, mistä kertoo loppusyke 192.
Noo, jonain päivänä tuo vielä menee, ellen sitten liikaa pötkötä riippumatossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti